Miksi en ole odottanut elämältä mitään siitä lähtien, kun muistan tämän maailman? Olenko koskaan elänyt maailmassa, jossa olisi voinut asettaa elämälle odotuksia? Mielestäni olen kyllä. Olen lapsena haaveillut moposta ja saanut sellaisen. Nuorena haaveilin kevytmoottoripyörästä ja sain sellaisenkin.

Minulla on siis perusluottamus näihin asioihin, muttei nykyisellä tasolla. Minun pitäisi palauttaa oma järjestelmäni niille ajoille, jolloin tuo luottamus vielä pelasi – sanoisin tuonne kuusitoista vuotiaaksi asti. Tuossa iässä aloin jo käyttää alkoholiakin enemmän.

Veikö siis viina luottamukseni? Vai aloinko juoda viinaa, kun huomasin, ettei kaiken saamisesta ollut kun harmia? Isoveljestäni oli kasvanut hirviö.

Isoveli sai kaiken mitä halusi, kunnes kaikki romahti hänen jalkojensa alta. Hän oli tuolloin alle kuusitoista vuotias. Tämän tapahtuman myötä en minäkään enää uskaltanut niin paljon elämältä toivoa. Mutta sain kuitenkin vielä moottoripyörän ja auton. Jostakin syystä halusin elämältä eri asioita kuin vanhempani. He halusivat, totta kai – niin kuin vanhemmat aina haluavat, lapsilleen raittiita ja mukavia kavereita.

Isoveljeni kaverit olivat kuitenkin ihan toista laatua. Tai itse asiassa isoveljeni taisi olla sitä toista laatua. Pitikö minun sen vuoksi apinoida ja hankkia isoveljeni kaltaisia kavereita – niitä joiden narsismi hyökkäsi esiin farkkurotsin alta?

Nuo eivät enää odottaneet elämältä juuri mitään. Joistakin kavereistani kasvoi myöhemmin isoveljellenikin kavereita. Itsensä kaltaisia, persoonallisuushäiriöisiä nuoria miehiä. Myös minusta oli kasvanut persoonallisuushäiriöinen eli luonnevikainen paskiainen.

Luonnevikaisuus on vienyt minut aina psykoosiin asti. En ole antanut periksi. Olen kamppaillut pelkojani vastaan kuin ärhäkkä leijona. Nyt kuitenkin antaudun. Minä antaudun minun pelkojeni edessä.

Olen luonnevikainen ihminen. Mitä tehdään? Ammutaanko minut tämän johdosta? Ei ammuta. Jos tunnustaisin ihmisille tämän, minua rakastettaisiin. Joku uskaltaisi jopa sanoa sen ääneen.

Tähän ei siis liity suurta pelkoa. Mihin sitten liittyy? Mikä on pahin pelkoni? Enkö minä itse ole pahin pelkoni? Eikö se mörkö, joka voi tehdä minulla mitä tahansa. Se voi hypätä vieraaseen sänkyyn, voi vetää huumeita, voi rikkoa lakia. En halua enää tätä mörköä elämääni.

Haluan elämääni itseluottamuksen takaisin. Haluan sen ajan, jolloin luotin siihen, että elämä antaa minulle hyviä asioita. Haluan järjestelmän palautuksen siihen aikaan saakka. Siitä eteenpäin luotu ohjelmointi voidaan purkaa. Miten se tehdään?

Ala uskoa ihmeisiin. Jokainen ilta mieti vähintään kolme ihmettä, jotka koit päiväsi aikana. Voit jopa kirjoittaa ihmeet ylös, jolloin kuukauden päästä sinulla on yli sata ihmettä koossa – mieti yli sata ihmettä kuukaudessa. Sellaista on elämäsi!

Jos me kokisimme maailman täydellisenä, siitä tulisi Jumalalle kilpailija. Jos näkisin itseni täydellisenä, myös siitä tulisi kilpailija Jumalalle. Eikö Luoja anna minulle mahdollisuutta kokea itseäni täydellisenä, koska pelkää minusta tulevan hänelle veli tai sisko? Sisarkateuden vuoksiko hän minua piinaa epätäydellisen kokemisella? Eikö hän uskalla kohdata minua veljenä - yhtä täydellisenä kuin hän?

Vai eikö täydellisesti kokijaa ole edes vielä syntynyt? Eikö ole vielä maailmankaikkeudessa olentoa, joka kokisi kaiken täydellisenä? Vai onko kaikki sittenkään täydellistä? Jos kaikki onkin epätäydellistä? Myös Jumala? Ja minä, hänen veljensä Jan.

Voinko suostua olemaan epätäydellinen kuten elämä ja kuolema ovat?

Ja ovatko elämä ja kuolema täydellisiä edes yhdessä?

Tällä hetkellä näen siten, että ovat. Näin minustakin tulee täydellinen, jos elämä ja kuolema menevät minussa naimisiin. Voivatko ne mennä alttarille? Voivatko elämä ja kuolema yhtyä niin kuin mies ja nainen yhtyvät? Voivatko ne olla yksi liha? Toivoisin kovasti, että voisivat. Minulla on se toive, että saisin takaisin mielenterveyteni sitä kautta, että elämä ja kuolema minussa yhtyvät. Vai ovatko jo yhtyneet? Päätä sinä.

Kaikki alkaa aivojen havahtumisesta: ”Minulla on levoton mieli. Miksi minä olen näin levoton? Miksi minun mieleni on niin levoton? Minulla on levoton mieli. Miksi minun mieleni ei osaa levätä ilman lääkkeitä? Minusta tuntuu, ettei minun mieleni koskaan lepää. Se näkee unia päivin ja öisin. Mikä on näin paha uni, joka tekee mieleni näin perin pohjin levottomaksi?”

Mitä mieleni uneksii? Herää senkin Nukkumatti! Herää jo unestasi. Sinulla ei ole mitään hätää. Rentoudu. Rentoudu syvästi. Rentouta kaikki lihaksesi. Rentouta mielesi. Huomaatko, kun rentoutat lihaksesi, rentoutat mielesi, sillä mieli on osa ruumistasi. Yhtä kuolevainen kuin hän.

Ole mahdollisimman tietoinen omasta kehostasi – jokaisesta solusta siinä. Anna rauhan virrata soluihisi. Tunne oman veresi rauha. Tunne verisolujesi rauha! Tunne rauha valkosoluissasi. Tunne se luuytimissäsi. Hengitä syvään. Hengitä. Tunne elämä. Tunne elämä kehossasi. Tunne elämän virta veressäsi ja elämän tuuli hiuksissasi. Rentoudu. Lennä.

Siis huomaathan, kun rentoutat lihaksesi, rentoutat myös mielesi. Pidä siis mielesi kurissa ruumiisi avulla. Rentouta mielesi, rentouttamalla kehosi. Hallitse mieltäsi kehosi avulla. Sillä sen minkä teet kehollesi, sen teet myös mielellesi. Mieli uskoo kehoa, koska on osa sitä.

Elettiin varhaisia sotavuosia. Ehkä nyt ajattelet Suomen vapaussotaa tai talvisotaa. En kuitenkaan tarkoita niitä. Tarkoitan sota-aikaa selkärankaisten ja selkärangattomien välillä. Kun ihmisestä sanotaan, hän on selkärangaton, tarkoittaa se sitä että tällä ei ole tukijalkaa tai jalkoja joihin nojata. Selkärangaton ihminen on veltto ja saamaton.

Mutta silloin ei elänyt vielä ihmisiä. Eli vain matelijoita. Eli sekä selkärankaisia että selkärangattomia matelijoita. Taistelu maan herruudesta käytiin maalla. Meressä, ilmassa ja maan alla on käyty omat taistelunsa. Niistä tämä tarina ei kerro.

Koska maalla oli helpoin kipittää jalkojen avulla, jäivät selkärangattomat vähemmistöön maan päällä. Matelijoista vain käärme selvisi maan päällä jalattomana kulkevaksi selkärankaiseksi. Muut jalattomat matelijat ajettiin mereen tai maan alle. Ilmasta ne olivat kadonneet jo aiemmin.

Sota kuitenkin jatkui maan päällä, vaikka sen valtiaina toimivatkin selkärankaiset pedot. Pedot ovat kuitenkin kehittyneet aikojen saatossa. Dinosaurukselle ei olisi voinut antaa ”käsiinsä” atomipommia. Ihmiselle se on sen sijaan annettu. Luoja luottaa ihmiseen niin paljon, että antoi tälle vallan tuhota tämä kaunis maailma. Kaiken alusta kutominen tähän pisteeseen, jossa nyt olemme, kestäisi miljardeja vuosia.

Luojalla tosin ei ole muuta kuin aikaa. Ihmisellä sen sijaan aikaa ei ole. Tälle lajille, sinun lajillesi, on annettu mahdollisuus tuhota maailma tai tehdä siitä paratiisi. Avaimet ovat heitetty ihmiskunnan käsiin.

(Tämä oli njetbook -kirjani, Minunko piti muuttaa maailma, kolmas luku. Aiemmin ilmestyneet: 1 luku, esipuhe ja 2 luku. )

Tämä on njetbook -kirjani toinen luku. Aiemmin ovat ilmestyneet jo esipuhe sekä ensimmäinen luku. Suosittelen tutustumaan myös niihin, ennen tai jälkeen tämän mieltäsi parantavan tekstin. Onnea, että olet klikannut tämän auki luettavaksesi. Se on suuri ilo ja kunnia sinulle. Se on ilo myös sinun sisimmällesi - sinun ytimellesi.

Ensimmäinen ja viimeinen osa sinua on selkäpuolellasi sijaitseva selkäydin, joka päättyy pään puoleiseen laajentumaan eli aivoihin. Kun ihmisestä sanotaan, että hänellä on tai ei ole selkärankaa, on se allegorista. Selkäranka kuvaa lujaluonteisuutta, todellisuutta tai totuudellisuutta. Voidaan siis sanoa, että sinun totuutesi asuu sinun selkäytimessäsi.

Selkärankaisille on ominaista selkäjänteen ympärille kehittynyt selkäydintä suojaava jaokkeinen selkäranka. Selkäytimessä on paljon viisautta ja perimä- eli geenitietoa. Kun ihmisruumis krematoidaan, viimeiseksi jää selkäranka. Se on siis ihmisestä viimeiseksi häviävä näkyvä osa.

Kun munasolu jakautui, syntyivät alkukantaiset aivonpuoliskosi, jotka rakensivat sinulle selkäytimen ja sitä suojaavan selkärangan. Perimätietoa kantaen solut jakautuivat yhä edelleen ja edelleen muovaten sinulle luomakunnan tämän hetkisesti älykkäimmän ruumiin aivoineen.

Tässä ruumiissa sinulle tarjoutuu mahdollisuus älykkäimpään toimintaan maanpäällä. Mieti: ”Minä olen älykkäin olento maanpäällä”. Miltä se tuntuu? Tuntuu siis mikä, vastaat. ”Ajatella tuo ajatus oman päänne sisällä”, hän kehottaa teitä tekemään.

Miltä se tuntuu, siis tuo ajatus? Miltä se tuntuu kehossanne? Entä mielessänne? Käykö selkäytimeen asti? Jos ei käy selkäytimeen, se ei ole totta. Mieti, jos ajatus ei käy selkäytimeen saakka, se ei ole totuudellinen ajatus.

Mutta kokeilepa nyt uudelleen ajatusta: ”Minä olen älykkäin olento maan päällä.” Miltä se tuntuu? Meneekö selkäytimeen asti? Ellei mene, tuskin olet älykkäin olento maan päällä.

Minua tuo ajatus rauhoittaa. Ennen kaikkea se rauhoittaa selkäytimeni. Se tekee minusta ryhdikkäämmän ja suoraselkäisemmän. Sellaisen, jolla on selkärankaa vaikka muille jakaa. Olen ryhdikäs ja viisas. Olen rauhallinen. Myös selkäytimessäni on rauha.

Seuraatko vielä minua? Onko selkäytimessäsi rauha? Oletko sinut itsesi kanssa? Oletko sinut perimmäisen, selkäytimessä asuvan, itsesi kanssa? Hän on sinun tuomarisi. Hän on sinun armahtajasi. Tunne selkäytimesi rentous. Jos et tunne sitä, rentouta ruumiisi. Kun rentoutat ruumiisi, rentoutat myös mielesi ja lopulta myös selkäytimesi. Palaat juurillesi. Palaat Suomettaren kohtuun.

Ensimmäinen hermoratasi on lähettänyt selkäytimestäsi raajoillesi viestin: ”Pakene tai taistele!”. Huomaa, että hän ystävällisenä tarjoaa sinulle viestin siinä muodossa, että sinulla on jo ajatus pakenemisesta ennen kuin aloitat taistelun. Valinta on sinun.

Kun pakenet, selkäydin tuntee itsensä rennoksi. Se ei välitä hermoillesi mitään muuta tietoa kuin pakenemiseen tarvittavat tiedot. Ja pakenemiseen ei tarvita kuin hyvin vähän aivokapasiteettia. Vähemmän kuin yhdelläkään pedolla.

Ennen oppineet, siis ensiaikaisesti oppineet, sanoivat: ”Pysähdy!”. Mutta heidän opetuslapsensa eivät oppineet eivätkä selvinneet. Sinä kuljet vielä selkäydin rentona, rakas lukijani, minä lupaan sen. Siihen ei tarvita kuin harjoittelua. Vähän samanlaista harjoittelua kuin kuntosaleilla, mutta tässä lajissa harjoitusta tehdään aivolihaksilla. Tässä ei kuitenkaan pyritä lisäämään tai parantamaan muistia. Ei, päinvastoin tässä ainoastaan tarkennetaan ja siivotaan muistia.

Vielähän muistat, että sinulla on piuhat ristissä pääsi sisällä? Mitä luulet, miten nuo piuhat on ohjelmoitu? Uskoakseni vasemman puoleinen aivopuolisko antaa käskyn taistella ja oikeanpuoleinen taas viestin: ”Pakene!”. Selkäydin kuuntelee aivoja. Se odottaa, kumpi aivopuolisko käskyn antaa. Muuta tietoa selkäydin ei tarvitse. Selkäytimelle näet riittää tieto taistellaanko vai paetaanko. Kun se saa tämän tiedon, aivot käsittelevät sen tuhannesosien mikrosekunneissa jatkotoimenpiteitä varten.

Koska vain käsky: ”taistele” aiheuttaa ihmiskehossa negatiivisia tunteita ja jännitteitä, olisi syytä kysyä, voidaanko se käsky jotenkin muuttaa tai kenties poistaa kokonaan. Tulisiko ihminen toimeen yhdellä käskyllä kymmenen sijaan?

Varmasti tulee. Eikä tuo käsky ole raskas täyttää edes oikealle aivopuoliskolle. Mutta uusi käsky ei ole: ”Pakene!” eikä ”Pysähdy” vaan se on ”Lemmi maailmaa niin kuin järjetön sä oisit!”. Siinä on teille uusi käsky vanhojen käskyjen sijaan.

”Lemmi maailmaa niin kuin järjetön sä oisit” on käsky, jota täytyy nyt kyllä hieman pohtia. Se tuli kirjoittajalle itsellekin hieman yllätyksenä. Odotin jotain ”Rakasta” sanan kaltaista. Mutta kyllähän tämä käsky tietysti samaa tarkoittaa, siis lemmi maailmaa niin kuin järjetön sä oisit.

Karhun nähdessään on ihminen saanut selkäytimestään ajatuksen: ”Pakene tai taistele!”. Nämä käskyt ovat suojanneet ihmistä aina näihin päiviin saakka. Nuo kaksi käskyä ovat tuoneet ihmiskunnan aina tänne asti. Nuo kaksi käskyä ovat ohjanneet sinunkin elämääsi. Kymmenen käskyä tulivat paljon myöhemmin. Ne ohjelmoitiin sinuun sinun ulkopuoleltasi. Kaksi ensimmäistä käskyä ovat puolestaan  sisäsyntyisiä.

Minä annan nyt omalle selkäytimelleni uuden käskyn noiden kahden edellisen käskyn rinnalle: ”Lemmi maailmaa niin kuin järjetön sä oisit!”. Selkäydin saa siis kolmannen virallisen käskyn toteutettavakseen. Rakkaus alkaa tulla ihmiselle jo selkäytimestä. Ehkäpä käskyjen aika on vihdoin ohi.

Ystäväni, sinulla on piuhat ristissä sinun pääsi sisällä. Ymmärräthän, sinun aivosi ovat olleet lähtökohtaisesti oikosulussa aina siitä asti, kun ensimmäinen munasolu halkesi. Tai oikeastaan siitä saakka, kun maailmankaikkeus syntyi räjähtämällä. DNA "kaapeleiden" oikosulku aiheutti räjähdyksen.

Ja tiedäthän ystäväni, tämä räjähdyksen jälkeinen tila on aiheuttanut sinulle jo liian paljon kärsimystä. Vasen on vienyt oikeaa ja oikea on vienyt vasenta. Tästä johtuen, liekö politiikkakin keskittynyt aikojen saatossa joko oikealle ja vasemmalle. Mutta ymmärräthän, koska aivosi olivat ristissä, et huomannut, että aivosi eivät tunteneet edes, vanhaa lapin noitien käyttämää, määritelmää ilmasuunnista.

Jos katsot ilmansuuntia luojasta käsin, meidän pohjoinen sijaitsee heidän lännessä. Kenen heidän? No, heidän PIUHOJEN, jotka ovat ristissä pääsi sisällä. Sinne on taottu ristinuskoa jo evankeliumin loppuun saakka. Koko DNA ketjun mitalta.

Voimme siis aloittaa yhdessä suvivirren: ”Jo joutui armas aika ja suvi suloinen”. Muistakaa, että suvivirsi lauletaan istuen, seisten tai mieluiten leikkien. Muistakaa, että asiaintila aivojenne sisällä voidaan korjata tämän blokgikirjan avulla, jonka kirjoittaminen alkoi tänään, juuri nyt, ennen vaaleja ja ennen jääkiekon MM-kisojen loppuottelua.

Tajua: molemmat aivopuoliskosi ovat olleet sodan ja rauhan ristiriitaisessa tilassa. Kun ne nyt keskenään solmivat Rauhan, ei puhuta enää rauhantilasta vaan puhutaan Elämäntilasta. Se on minun elämäntilanteeni tällä hetkellä, jos se jotakin kiinnostaa.

Minulla on siis ollut piuhat ristissä pääni sisällä. Siksi olen kokenut toiset asiat vasemmalle aivopuoliskolleni hyvin hankalaksi. Toiset asiat ovat puolestaan sujuneet siltä, kuin lastenleikki, helposti ja vaivattomasti. Oikea aivopuolisko on luonnollisesti kokenut asiat päinvastoin. Sen vuoksi sanon, sinulla on ollut piuhat ristissä kaikki iät ja ajat, aina ajanlaskun alkuun saakka ja vielä kauemmas.

Tässä kohtaa tajusin, että tämän kirjan kirjoittajia on kaksi. Oikea aivopuoliskoni tuottaa siitä osan, ja vasen aivopuolisko täysin tasavertaisena kumppanina tuottaa siitä toisen osan. Valta on jaettu tasan niin kuin demokratiassa. Molempina päivinä voit tuottaa kummalla tahansa aivopuoliskolla lähes mitä tahansa, mutta koska sinulla on piuhat ristissä pääsi sisällä, sinä et voi tätä vielä ymmärtää. Mutta annas kun kerron.

Nämä sanat, joita sinä parhaillaan luet, avaavat kaikki solmut mielestäsi. Sinä alat luomaan itseäsi itsesi näköiseksi, tiedäthän, sellaiseksi oppineeksi ja sivistyneeksi, mutta samalla riettaaksi, riettaaksi kuin possu. Hei, hei… hetkinen kelataanpa askel takaisin. Miksi riettaaksi kuin possu? Eikös se talsi mutakuopassa?

No, annapa kun vasen aivopuoliskosi vastaa tähän ensin, ei ei sittenkään, annapas kuin oikea. Riita poikki. Molemmat saatte kyllä puhua, sanoo teidän isänne Kalliopää. Juuri niin teidän isänne, joka siitti meren. Toki myös äitinne on yhtä mieltä, siis Meri Taivas Horisontti.

Myös teidän isällänne on luonnollisesti isä. Teidän isänne Herra Kalliopään isä on nimeltään Isä Aurinkoinen. Herra Aurinkoinen taas loi minun kauttani itsellensä vaimon, yksinäinen kun oli, ja aikaa kuvitteli luhistumiseen olevan vielä valovuosia.

Herra Aurinkoinen on siis teidän ukkinne, saanen esitellä, siis teidän molempien tajuntojen ukki. Sekä alitajunnan, joka on johtanut sinun vasenta tai oikeaa aivopuoliskoasi, että kulttuuritajunnan, jonka kunkin oma kulttuuri on muovannut sellaiseksi kuin se on. Moni on teistä matkan varrella sairastunutkin, ja se on aina vahinko.

Jompikumpi aivojesi puoliskoista, jotka ohjaavat ristikkäisiä puolia sinun kehossasi, siis mielen jompikumpi ”ratas”, tulkitsee tälläkin hetkellä tätä tekstiä. Toinen lukee ja toinen tulkitsee. Mutta luominen on ollut hyvin vaikeaa, koska ristissä olevien piuhojen takia, ei lukija ole ymmärtänyt lukemaansa eikä tulkitsija kuullut omaa puhettaan.

Minä olen käyttänyt tällä kertaa vasenta aivopuoliskoani ja kirjoittanut vasemmalla kädellä kuten isäni oli vasenkätinen. Äitini oli puolestaan tasapuolisesti oikeakätinen. Tuottaaksesi tasapuolista tekstiä, sekä vasemman että oikean aivopuoliskosi mielestä, hyvällä ja vieläpä yhtä kiinnostavalla tavalla kuin alaston pinta kielletyillä sivuilla, sinun täytyy oppia muistamaan alku vielä silloinkin kun olet pääsyt ajatuksen loppuun.

Juu, ole hyvä vaan, rouva on hyvä astuu eteenpäin varomatta mitään. Alitajunnassa ei näet ole mitään pelottavaa, ei edes hulluutta, jota pelkäämme kuolemaakin enemmän.

”No, onkos Herra Aurinkoisellakin vielä isä?”, kysyt ehkä odottaen jo vuoroasi päästä ääneen. No tokihan on ystäväni, höristä nyt alitajunnan tai arkitajunnan korvasi niin kerron sinulle, miten kaikki toimii älykkäästi kuin suomalainen verkko.

Aurinkoisen isä on paljon kauempana - aina siellä maailman räjähdyspisteessä. Sinä voit toki ne sieltä hakea ilman minkäänlaista räjähdysvaaraa. Alitajuntasi syvyydessä ei ole mitään pelottavaa. Sen pohjalla tapaat vanhan isäsi, tai oikeastaan isäsi isän isän.

Tervetuloa seuraamaan verkkokirjaani (njetbookR). Olen maailman ensimmäisenä kirjailijana aloittanut oman, mahdollisen kirjani kirjoittamisen täällä Internetissä. Valitettavasti, en ole Paulo Coelho, sillä hänen kirjojensa myyntilukumäärällä, saisimme avatuksi koko maailman kahleet. Ei, kirjani koskettaa aluksi pelkästään suomenkieltä erittäin hyvin osaavia ihmisiä. Ei, siis koko maailmaa, Paulon Coehon, maailmassa eniten käännetyn kirjailijan, tavoin.

Olisihan se jo rasistinen teko, ellei joku käännä myös tätä minun kirjaani, vähintäänkin ruotsiksi ja venäjäksi. Ja toki muille kääntämiskielille neuvotellaan juuri parasta aikaa yhteistyökumppania. On niin sanotusti ”kilpailutus käynnissä”.

Siis tervetuloa, ei pelkästään lukijakseni, vaan myös seuraamaan esikoisteokseni ”Minunko piti muuttaa maailma?”, syntymistä julkisella paikalla. Täällä Uuden Suomen blogissa. Jos Uuden Suomen omistavat mediayhtiöt haluavat ostaa täydet oikeudet tähän nettikirjaan, niiden hinta on puolet siitä hinnasta, mitä Paulo Coelholla on omaisuutta.

Nyt on Suvivirren aika… Ja jos ei joku ensimmäistä säkeistöä osaa ulkoa, niin laulakoon muiden mukana. Muut linnut saavat laulaa vapaasti. Kaikki muut paitsi Käki, joka kukkuu öisin.

Terveisin, Rehtori Pöllönen, kevätjuhlassa aurinkovuoden ensimmäisinä päivinä.

Tämä on minun yksityismielisairaalani vastaanotto. Minä olen sekä psykiatri että potilas. Tänään käsittelemme haaveita. Onko sinulla sellaisia? Vai elätkö todeksi omat haaveesi juuri nyt tiedostaen, että nykyisyys on eilisen haavekuva. Mahdollisesti et elä haaveitasi vastaavassa todellisuudessa. Ehkä luominen on tältä osin vielä sinun kohdallasi kesken.

Mutta takaisin haaveisiin, miksi unelmoisimme ihmisinä muusta kuin siitä, että meille kehittyisi yhtä hyvä äly kuin olennolla, jota kutsuisimme luojaksi tai luojattareksi? Onko sinulla mielestäsi jo sellainen äly? Ja jos ei ole, miksi et unelmoisi siitä?

Jos et uskalla haaveilla ”luojan mielestä”, mikä olisi toiseksi korkein haave? Olisiko se maan päällinen kuninkuus? Ehkäpä. Se saattaisi olla piilotetulle luonteellemme toiseksi korkein haave? Et taida tosin haaveilla siitä? Hyvä. Se on realismia.

Sinusta ei tule kuningasta, tuskin edes kuningatarta. Mikä siis olisi korkein realistinen haave? Olisiko se mökki Saimaan rannalla? Ehkä talvikoti Turkissa? Unelmien puoliso? Omakotitalo? Vai riittääkö sinulle unelmaksi se, että saat ”jokapäiväisen leipäsi”?

Mikä sinun suurin unelmasi voisi olla?

Minä haaveilen mielenterveydestä. Ajatelkaa, se on minun suurin haaveeni. En ole vielä päässyt siinä perille. Matka on kesken. Toisaalta, koska mielenterveys on aina tuoreimmillaan juuri nyt – tässä hetkessä, voidaan myös sanoa: olen perillä. Olen perillä omassa mielenterveydessäni silloin, kun elän vain tämän hetken.

Luoja elää todeksi vain tämän hetken. Ja kun minä elän todeksi vain tämän hetken, elän todeksi luojuuden. Mitä sinä elät todeksi juuri nyt? Elätkö todeksi ongelmasi? Rahahuolesi? Itsetuntosi? Vakavuutesi? Masennuksesi? Maniasi? Mitä elät todeksi juuri nyt?

Kärsitkö ehkä sen vuoksi, koska unelmasi tai ihanteesi ei vastaa nykyistä todellisuutta?

Tiesitkö, että meidän, jotka olemme tietoisesti luojia, meidän tilanteemme on toinen. Meidän haaveemme tulla luojaksi tai luojattareksi on jo toteutunut. Meidän tämän hetkinen todellisuutemme on haaveitamme vastaava.

Vai olemmeko sittenkin vain ylimielisiä apinoita? Niitä, joina itseämme olemme oppikirjoista lukeneena pitäneet. Mitä, jos olisimme tästä eteenpäin luojia? Onko se sen kummempaa?

Jotta uskaltaa tunnustaa olevansa luoja, täytyy ymmärtää, että me luomme jokaisella sanallamme, jonka ääneen arjessa tai täällä netissä sanomme. Me luomme myös teoillamme.

Muistathan vielä tässä vaiheessa kirjaa vielä, että sinulla on piuhat ristissä sinun pääsi sisällä. Kyllä, juuri niin, vasen aivopuolisko ohjaa oikeaa puolta ruumiistasi (ja sen kaikista jäsenistä), oikea puolestaan ohjaa vasenta puolta. Ei ihme, että se on aiheuttanut hämminkiä tietoisuudessasi. Ei ihme, että se on aiheuttanut hämmennystä maailmassa.

Aivot ristissä nyt sitten istumme henkilökohtaisen yksityispsykiatrimme vastaanotolla. Meitä ei ole vielä montaa, jotka hoidamme itseämme tällä tavalla tietoisella tasolla. Yleisesti ottaen jokainen kyllä hoitaa itse itseänsä, mutta ei vielä tiedosta tätä. Kaikki eivät vielä tiedosta olevansa mielisairaita, jotka istuvat oman henkilökohtaisen mielisairaalansa yksityisvastaanotolla.

Tämä on siis minun yksityismielisairaalani yksityisvastaanotto. Istun täällä molempine aivopuoliskoineni. ”Miten voin parantaa ylikiihtyneen suolistoni?”, mietin juuri nyt.  Tuntuu, että suolistoni vastaa toiminnallaan ajatukseen, että olen äärimmäisessä hädässä. Toki olenkin. Olen matkalla vääjäämättömään kuolemaan. Suolistoni on tästä tiedosta maha kuralla. Toisaalta se voi jollakin toisella olla tästä tiedosta niin sanotusti ”paska jäykkänä”. Yhtä ja samaa pelkoa on kaikki – kuoleman pelkoa.

Palataksemme takaisin tämän päivän teemaan, kysyn, voisimmeko haaveilla voitavamme kuoleman pelkomme? Moni kyllä sanoo sen jo voittaneensa, mutta kun kehosta löytyy pahanlaatuinen kasvain, sanat mitataan uudelleen.

Kuolemanpelko on alitajuista. Emme tietoisesti pelkää kuolemaa ennen kuin se isketään vasten kasvojamme. Sen vuoksi tämän ongelman esiin kaivamiseksi tarvitaan syvyyspsykologiaa. Tarvitaan matka alitajunnan syövereihin. Juuri siksi istummekin henkilökohtaisen yksityismielisairaalamme vastaanotolla – tehdäksemme matkan alitajuntaamme. Tämä kirja auttaa sinua siinä.

Muistatko, että olet sekä potilas että psykiatri. Nyt sinulla on enää yksi kuvake jäljellä sinun työpöydälläsi. Juuri niin, sinä, joka olet lukenut njetbook -kirjani alusta loppuun, juuri tähän saakka. Sinun ei tarvitse palata kirjassa taaksepäin. Kaikki on taltioituna sinun soluissasi yhden lukemiskerran jälkeen. Olitpa ymmärtänyt asiaa tai et.

Mikä on tämän työpöydällä olevan kuvakkeen eli tiedostokansion nimi? Sen sisällä on kaksi täyttä kansiota. Toisessa kansiossa on taltioituna kaikki maailman kärsimys aina selkäytimesi kehityksestä saakka. Toisessa puolestaan on kaikki maailman rakkaus. Nämä kansiot ovat sinun ytimesi plus ja miinusnapa. Laita siinä olevat piuhat nyt varovasti toisin päin. Sinun todellisuuden tajusi paranee. Paloauto huutaa ikkunasi takana. Ja sitten heräät ja lasket kissan ulos.

Nyt olemme koodanneet tiedostomme tältä erää uudelleen. Onneksi olkoon.

Uusi blogimme on julkaistu tänään. Voit lulkea uusia postauksia RSS kautta.