Mitä odotat elämältä?

Miksi en ole odottanut elämältä mitään siitä lähtien, kun muistan tämän maailman? Olenko koskaan elänyt maailmassa, jossa olisi voinut asettaa elämälle odotuksia? Mielestäni olen kyllä. Olen lapsena haaveillut moposta ja saanut sellaisen. Nuorena haaveilin kevytmoottoripyörästä ja sain sellaisenkin.

Minulla on siis perusluottamus näihin asioihin, muttei nykyisellä tasolla. Minun pitäisi palauttaa oma järjestelmäni niille ajoille, jolloin tuo luottamus vielä pelasi – sanoisin tuonne kuusitoista vuotiaaksi asti. Tuossa iässä aloin jo käyttää alkoholiakin enemmän.

Veikö siis viina luottamukseni? Vai aloinko juoda viinaa, kun huomasin, ettei kaiken saamisesta ollut kun harmia? Isoveljestäni oli kasvanut hirviö.

Isoveli sai kaiken mitä halusi, kunnes kaikki romahti hänen jalkojensa alta. Hän oli tuolloin alle kuusitoista vuotias. Tämän tapahtuman myötä en minäkään enää uskaltanut niin paljon elämältä toivoa. Mutta sain kuitenkin vielä moottoripyörän ja auton. Jostakin syystä halusin elämältä eri asioita kuin vanhempani. He halusivat, totta kai – niin kuin vanhemmat aina haluavat, lapsilleen raittiita ja mukavia kavereita.

Isoveljeni kaverit olivat kuitenkin ihan toista laatua. Tai itse asiassa isoveljeni taisi olla sitä toista laatua. Pitikö minun sen vuoksi apinoida ja hankkia isoveljeni kaltaisia kavereita – niitä joiden narsismi hyökkäsi esiin farkkurotsin alta?

Nuo eivät enää odottaneet elämältä juuri mitään. Joistakin kavereistani kasvoi myöhemmin isoveljellenikin kavereita. Itsensä kaltaisia, persoonallisuushäiriöisiä nuoria miehiä. Myös minusta oli kasvanut persoonallisuushäiriöinen eli luonnevikainen paskiainen.

Luonnevikaisuus on vienyt minut aina psykoosiin asti. En ole antanut periksi. Olen kamppaillut pelkojani vastaan kuin ärhäkkä leijona. Nyt kuitenkin antaudun. Minä antaudun minun pelkojeni edessä.

Olen luonnevikainen ihminen. Mitä tehdään? Ammutaanko minut tämän johdosta? Ei ammuta. Jos tunnustaisin ihmisille tämän, minua rakastettaisiin. Joku uskaltaisi jopa sanoa sen ääneen.

Tähän ei siis liity suurta pelkoa. Mihin sitten liittyy? Mikä on pahin pelkoni? Enkö minä itse ole pahin pelkoni? Eikö se mörkö, joka voi tehdä minulla mitä tahansa. Se voi hypätä vieraaseen sänkyyn, voi vetää huumeita, voi rikkoa lakia. En halua enää tätä mörköä elämääni.

Haluan elämääni itseluottamuksen takaisin. Haluan sen ajan, jolloin luotin siihen, että elämä antaa minulle hyviä asioita. Haluan järjestelmän palautuksen siihen aikaan saakka. Siitä eteenpäin luotu ohjelmointi voidaan purkaa. Miten se tehdään?

Ala uskoa ihmeisiin. Jokainen ilta mieti vähintään kolme ihmettä, jotka koit päiväsi aikana. Voit jopa kirjoittaa ihmeet ylös, jolloin kuukauden päästä sinulla on yli sata ihmettä koossa – mieti yli sata ihmettä kuukaudessa. Sellaista on elämäsi!